Kynnysmatto

Suhteeni narsistiin kesti 12 vuotta. Alku oli yhtä unelmaa. Lahjoja, huomiointia, matkoja, pitkiä lounaita ja ihania keskusteluja. Ostimme omakotitalon, avioiduimme, kasvatimme yhdessä lastani edellisestä liitosta. Aikaa myöten hurmurimiehestäni kuoritui julmuri. Hän huomautteli aluksi pikkuasioista. Hän oli viikot omilla teillään, jos ei ollut ulkomaan komennuksilla. Ruoka piti olla luomua ja parhaista raaka-aineista tehtyä. Sortuminen valmisruokaa oli kuin syntiä.

Lopulta hän otti täyden kontrollin perheemme päätöksistä, tekemisistä ja menemisistä. Mitä tv-ohjelmia katsoimme, minkä auton hankimme, miten pöytä katettiin. Mies teki viikonloppuisin ruokaa. Totta kai paremmin kuin me muut. Kuin huippukokki. Minä ja tyttäreni vain sotkimme ja tuhlasimme hyviä raaka-aineksia. ”Ai meilläkö on tortillaa taas tänään. On näköjään ollut muita kiireitä kun ei ole parempaa saatu aikaan.” 

Parin kolmen vuoden kuluttua tyhmät ja kateelliset ystäväni ja lähimmäiseni olivat kuulemma rasite. Mieheni alkoi saada yksittäisiä raivokohtauksia, kun emme totelleet häntä tai kunnioittaneet hänen mielipidettään. Hänellähän oli elättäjänä ja perheenpäänä veto-oikeus lähes kaikkeen. Erityisesti oleelliseen mutta myös vähäpätöiseen.

Jos työn tai harrastuksen vuoksi vietin liikaa aikaa toisten miesten kanssa, kyse oli joko alkavasta tai käynnissä olevasta pettämisestä ja huoraamisesta. Mies ohjaili ulkonäköäni ja vaatemakuani. Hän kommentoi ivallisesti painoani ja ääntelyäni jopa rakastelun aikana. Ehkäisy oli kielletty.

Jostain pienistä ja mitättömistä asioista syntyi välillä aivan käsittämättömiä raivonpuuskia ja mykkäkoulujaksoja. Tavaroiden sijoituspaikasta, vääristä äänensävyistä tai teinityttäreni myöhäisistä kotiintuloista. Ojentelut ja kuittailut liukuivat hiljalleen ensin henkiseksi ja sitten osin fyysiseksi väkivallaksi. Toki pahempien ylilyöntien ja tavaroiden rikkomisten jälkeen oli tiedossa sovittelua, lepertelyä ja hulppeita ulkomaan matkoja.

Minussa oli lopulta vain heikkouksia ja vikoja. Olin kuulemma niin mitätön harmaa ämmä, että häntä välillä oksetti. Hän petti minua, koska olin hänelle kuollut lahna, josta ei irronnut enää kiksejä arkeen. Vieraissa käynti oli hänelle oikeasti coachausta, myöhäistä asiantuntijakonsultointia ja työnohjausta. Hän osti ja käytti ulkopuolisia sensitiivisiä palveluita, jotta jaksaisi paremmin vaativassa työelämässä.

Lopulta hän syyllisti ja teki minusta syntipukin kaikkiin oikkuihinsa ja hermonmenetyksiinsä. Itsetuntoni mureni ja aloin kontrolloida jatkuvan syyttelyn vuoksi tekemisiäni. Lopetin harrastukseni. Elinpiirini supistui kotiin. Opin sisustamaan kulissikotiamme mieheni maun mukaisesti. Itsetuntoni katosi hiljalleen ystävien menetysten myötä, mutta pelko ja huoli tulevasta jäi. En halunnut tyttäreni kokevan sitä samaa paskaa, jota satoi niskaani nyt jatkuvasti. Huomasin selitteleväni omaa vetäytyvää käytöstä suvulle ja muille. Tekosyillä joihin en uskonut enää itsekään. Voimani olivat todella vähissä.

Pääsin lopulta mitätöinnin ja vallankäytön kierteestä hieman onnekkaasti. Ilman vainoamista, ilman avioliiton sisäisiä raiskauksia, ilman katkenneita luita. Mieheni löysi nimittäin uuden, nuoren ja kauniimman edustusvaimon. Hän hylkäsi minut ja tyttäreni. Tai oikeastaan kuittasi: “Tämä liitto oli nyt tässä, etsikäähän uusi kämppä ja elättäjä. Mirkku muuttaa mun luo ens viikolla, kun me tullaan Dubaista.”