Sylkykuppi
Kyllä mä kerroin mitä mä tunsin.
Mitä mulle oli tapahtunut.
Nauroivat. Pyörittivät päätään.
Ei kukaan ollut nähnyt mitään.
Ei mitään vakavaa.
Ei mitään hälyttävää.
Minun hälytyskellot olivat soineet jo vuosia.
Mutta miten puhua jostain jota toiset ei näe.
Näkymättömyys teki minusta helpon uhrin.
Julkisen sylkykupin.
Pääräkijöitä oli kolme.
Yksi oli yllytyshullu pelle,
toinen yllyttäjä ja
kolmas avustaja.
Mutta juuri sivustaseuraajat
jotka eivät tehneet mitään
jotka eivät sanoneet mitään
satuttivat eniten.
Olin kiusattu, parjattu, hyljeksitty.
En reagoinut.
En murtunut.
Kiusaamisesta tuli entistä kieroutuneempi
valtapeli.
Haukkumista, herjaamista,
Tuuppimista, sylkemistä.
Supisemista, naureskelua.
Ryhmästä sulkemista.
Perättömien juorujen levittämistä.
Lumi- ja hiekkapesuja.
Tavaroita varastettiin, piilotettiin ja rikottiin.
Mitä vittua sä mulkoilet homo.
En mä haluu tehdä ryhmätöitä tuon
läskihaisunäädän kanssa.
Mua potkittiin mahaan muiden nähden.
Korjasin ryhtiäni ja kohautin olkapäitäni.
Sattui saatanasti,
mutten sitä voinut näyttää sitä kiusaajille.
Heikoista kohdista nimittäin rangaistiin pahiten.
Yhä uudestaan ja uudestaan.
Mitä enemmän reagoin johonkin,
sitä enemmän samasta asiasta kiusattiin.
Vanhemmat ja opettajat kuvittelivat
että muutama näkyvä puuttuminen auttaisi.
Ei auttanut.
Mua hakattiin enemmän koulun ulkopuolella.
Lujempaa.
Paikkoihin, joihin ei tullut näkyviä mustelmia.
Vaihdoimme koulua mutta ei meillä ollut varaa muuttaa alueelta.
Siksi mä en lähtenyt enää kotoa mihinkään vapaa-ajalla.
Koulupiha tai matka kauppaan
voi olla Gaza tai Aleppo
niille jotka erottuvat massasta.
Oli syy sitten mikä tahansa.
Ulkonäkö, adhd, puhevika.
Väärät vaatteet.
Lähiterrorismin laki on yksinkertainen.
Ole mukana kiusaamassa tai tule itse kiusatuksi.
Päättäjät uhoavat
meidän kunnan kouluilla on nollatoleranssi
kiusaamisessa.
Nuorisopsykiatrian osaston
itsetuhoinen tyttö ja poika eivät ole
mediassa vastaan väittämässä.
Ei kukaan ole pyytänyt multa anteeksi.
Ei kiusaajat, ei sivustaseuraajat,
ei kiusaajien vanhemmat tai opettajat.
Asiat vain pahenivat jos kiusaamisesta kanteli.
Päällepäin ei näe tätä taakan ja häpeän painoa.
Pidin itseäni pitkään ylipainoisena, rumana
ja kelvottomana.
Olisipa ollut edes yksi joka olisi nähnyt.
Ehkä asiat olisivat nyt paremmin ja ehjemmin.
Ehkä tämä yksinäisyys hellittää vielä joskus.
